Siirry sisältöön

Tag: työelämä


TYÖNHAKU POIKKEUSTILANTEEN AIKANA

Otamme COVID-19-viruksen vakavasti ja seuraamme viranomaismääräyksiä ja -ohjeistuksia tarkoin.

Elämme tällä hetkellä hyvin poikkeuksellista aikaa. Kaikkien kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että AVA ProRent Oy pystyy tarjoamaan tasapuolisen kohtelun ja uramahdollisuudet kaikille työtä hakeville myös poikkeustilanteen keskellä. Kaikkien avoimena olevien työpaikkojen hakuaikoja on pidennetty huomattavasti. Asiakkaille tarjoamme tekijää ihan samalla tavalla kun ennen poikkeuslakia. Työn hakeminen onnistuu kuten ennenkin. Työnhakijan kannattaa kuitenkin valmistautua puhelinhaastatteluihin ja -kysymyksiin, sillä hän ei välttämättä pääse tapaamaan rekrytointikonsulttia kasvotusten. Erityisen tärkeää on nyt panostaa hyvään hakemukseen.

Muistakaa, että koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta työtä on yhä tarjolla. AVA ProRent Oy toimii usealla toimialalla. Huomioitavaa on myös koronaviruksen vaikutukset vaihtelevat toimialoittain. Työnhakijalle tämä saattaa tarkoittaa myös uusia urapolkuja, yritetään ajatellla positiivisesti. Yhdessä pystymme turvaamaan työelämän jatkuvuuden poikkeustilanteesta huolimatta.

Mielestäni on hyvin tärkeää tukea kaikin mahdollisin keinoin paikallisia yrittäjiä. Pyritään auttamaan toinen toisia ja käymään keskustelua miten yhdessä päästään eteenpäin. Samalla haluan esittää kiitoksen kaikille niiden alojen työntekijöille, jotka mahdollistaa poikkeuksellisen arjen pyörittämisen tällä hetkellä Suomessa!

Työlle Tekijä, Tekijöille töitä!

Saku Ojala

AVA ProRent Oy