Siirry sisältöön

Palvelukseen halutaan: nuori ja nälkäinen markkinoinnin diginatiivi

Työpaikkailmoituksessa maininta ”näköalapaikasta” yleensä indikoi, ettei tehtävä missään nimessä ole mikään näköalapaikka.

Monella yrityksellä on tapana kirjoittaa työpaikkailmoituksessa enemmän rivien väliin kuin varsinaiseen leipätekstiin. ”Dynaaminen työympäristö” esimerkiksi kertoo, että tehtävässä joutuu jatkuvaan ”tämä tuli yllätyksenä mutta pitäisi silti olla valmis jo tänään” -tyyppisten vaatimusten, sekä ”oispa kiva jos meillä ois” -henkisten toiveiden ristituleen, jossa mistään ei voi oikeasti päättää itse — kaikkein vähiten omasta ajankäytöstään.

Dynaamisen yhteydessä esiintyy usein myös kuvaus ”ketteristä työskentelytavoista”. Tämä on vinkki joko siitä, ettei minkäänlaisia prosesseja ole, tai siitä, että työnhakija suorittaa ennen haastattelua toimistolle pystytetyn agilityradan.

”Yrittäjähenkisyys” työpaikkailmoituksessa tarkoittaa, että työntekijä vaihtaa kiitollisena kaiken vapaa-aikansa muutaman euron tuntipalkkaan. Saman ilmauksen trendikkäämpi serkku on ”startup-henkisyys”, joka on muuten sama kuin edellinen, mutta lisäksi työntekijän on jaksettava hypettää innovaatioita. Olosuhteet huomioon ottaen lienee luonnollista, että listan jatkoksi lisätään usein toiveita ”hyvästä paineensietokyvystä”.

”Näköalapaikka” indikoi, ettei tehtävä missään nimessä ole mikään näköalapaikka.

”Uraansa aloittelevalla ammattilaisella” halutaan sanoa, että etsityllä henkilöllä on jo jonkin verran työkokemusta, mutta joka vielä pakon edessä hyväksyy trainee-tason palkan ja tittelin.

Ilmoitukseen lisätyn taikasanan ”diginatiivi” puolestaan uskotaan ilmeisesti hoitavan yrityksen digitalisaation pois päiväjärjestyksestä. Työtehtävät sisältävät mm. erinäistä somettelua sekä ATK-tukihenkilönä toimimista kaikille niille, jotka eivät vieläkään ole oppineet miten copypaste tehdään ilman hiirtä. Diginatiivi myös kipaisee tarvittaessa kaupasta palaveriviinerit ja tekee siitä viraalin YouTube-videon.

”Erinomaisilla vuorovaikutustaidoilla” varustettu ”hyvä tyyppi” on yhtä kuin toive siitä, ettei nyt ihan ensimmäiseksi ryhtyisi haastamaan riitaa työkavereiden kanssa. Tärkeää olisi myös, ettei astuisi valtaapitävien kravatille, ja pitäisi kiusalliset huomiot epäterveistä toimintatavoista omana tietonaan.

”Puhut ja kirjoitat sujuvaa suomea, ruotsia, englantia, norjaa ja latviaa” tarkoittaa, ettei käännöspalveluista ole ollut tapana maksaa, ja että yrityksen kansainvälistyminen hoidetaan näppärästi laittamalla nettisivuille englanninkielinen tiedote. Tehtävään valittavan henkilön on lisäksi kyettävä pitämään spontaani 15 minuutin puhe mongoliaksi.

”Saat mahdollisuuden oppia uutta ja pääset kehittämään omaa osaamistasi” tarkoittaa, että kehittymismahdollisuuksista sopii olla siinä määrin kiitollinen, että palkkapyyntöä kannattaa hilata ihan varmuuden vuoksi vielä vähän alaspäin. Voihan olla, että sama työpaikka tarjoaa myös ”mahdollisuuden onnistua voittavassa tiimissä”.

”Et pelkää upottaa käsiäsi saveen” tarkoittaa, että johtaja-/päällikkötason tittelistä huolimatta alaisia ei ole, ja kaikki lähellekään omaa alaa liippaavat työtehtävät kaatuvat omaan niskaan. Aika usein minkäänlaista budjettia ei ole eikä tule, joten olisi hienoa jos yksi ja sama henkilö voisi toteuttaa kaikki toiminnot itse.

Lopulta näillä termein valittu henkilö nimitetään ”viestintävastaavaksi”, jonka tärkeimpiin työtehtäviin kuuluu markkinoinnin strateginen suunnittelu ja taktinen toteutus, nettisivujen ylläpito sekä sivustouudistus, tiedotteiden kirjoittaminen, intranetin ylläpito, myynnin tukitoiminnot, esitteiden ja messuosastojen suunnittelu, sijoittajasuhteet sekä puhelinvaihteen hoito. Työssä onnistumisen edellytyksiä ovat kokemus videotuotannosta, graafisen ja kaupallisen alan loppututkinnot sekä 15-8 vuoden kansainvälinen kokemus toimialalta, jota ei vielä 5 vuotta sitten ollut olemassakaan. Palkka 1200 € / kk.

Niin, ja vielä se otsikossakin mainittu ”nälkäinen” — se tulee tietysti siitä, ettei tunnollinen työntekijä koskaan keskeytä työtään lounastauon ajaksi.

 

Tämä Sari Venäläisen (Advance B2B, Head of Brand Marketing) kirjoitus voi jopa virvoittaa hymyä lukijan huulille, mutta osassa hakuprojektissa ihan täysin arkipäivää.

Nykypäivänä ei riitä että olet motivoitunut, innokas ja ahkera työnhakija.

Olet kaikilta mitoilta täydellinen ehdokas avoimena olevaan työpaikkaan, mutta kun sinulta puuttuu kymmenestä halutusta tutkinnosta SE yksi, niin hakemuksesi menee silppuriin.

Allekirjoittaneelle tärkeämpää on edelleen itse hakija ja hakijan motiivit…

 

Hyvää alkanutta syksyä kaikille!!

-Saku-

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Jätä yhteystietosi ja olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.